Hej taas pitkän yhdeksän päivän tauon jälkeen! :)
Kuten varmaan otsikostakin huomaa, tää on mun osalta viimeinen postaus tässä blogissa. Oon päättänyt tehdä oman. Pääsyy tässä on se, että kuvatila alkaa olla sataprosenttisesti täynnä.
Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille, piristitte mun päivää usein! :)
Toivottavasti haluutte ryhtyä ton uudenkin lukijoiksi!
Qui est-ce?
Postaukset aloitan vähän myöhemmin kunhan vaan saan ajatuksen siitä, mitä haluan siellä julkaista.
Toivon mukaan aurinkoista kesän jatkoa kaikille!:))
tiistai 19. kesäkuuta 2012
maanantai 11. kesäkuuta 2012
A: ragdoll-kisu :))
Eli viime viikko meni tosi nopeesti. Olin aika pahassa flunssassa, mut onneks tää nyt alkaa helpottaa. Olin suunnitellu pääseväni salille jo viime viikolla, mut taidan päästä vasta ens viikolla. Nyt on vaa limaa nii helvetisti kurkussa!
Keskiviikkona olis sitte se lääkäri. Äiti äsken masens mua. Mä tiedän, et tää sairaus rajottaa mun työ-mahollisuuksia, mutta äitin mukaa myös kirurgiks on tosi vaikee tai mahoton päästä! Mukavaa.. Nooh, ehkä sitä pitäs alkaa miettii tarkemmin. Tai sitte ei..
Nii ja torstaina sinne lukioon! Olis se ihan kiva tietää, mitä sinne pitää mukaan ottaa.. Mennää mirkan kans samaa matkaa sinne ja varmaa jäädää stadiin pyörii :)) Kattoo nyt löydetäänkö ees perille!
Muttaa sellasta tänäää.
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
T: Päivä 10 - Viimeinen päivä
Tää se nyt on. Niin kuin A jo kertoilikin, peruskoulu ja Peltola on nyt hyvästelty. Ajattelin nyt loman ja peruskoulun loppumisen kunniaksi julkaista sen mun puheen luettavassa muodossa. Vaikka olinkin muuttanut satoja kertoja sitä ja jännittänyt, kevätjuhlassa kaikki meni paremmin kuin olin ees suunnitellut, ja kiitosten määrä oli kaikilta tosi suuri! Ja oikeasti nautin puhumisesta kaikkien edessä:) Nyt on vaan jo ikävä. P.S Valitettavasti tää postaus on täysin kuvaton, koska meiltä on kuulemma loppunut kuvien lataustila.. mitä lienee tarkoittaa.
Hyvät oppilaat, opettajat, vanhemmat ja muut paikallaolijat... erityisesti me ysiluokkalaiset.
Kuvitella, että se on kohta ohi. Pian kävelemme ulos päättötodistus kädessämme ja luultavasti hymyilemme. Yhdeksän vuoden koettelemus on poissa ja olemme vapaita omalle elämälle. Saamme uuden lähtöruudun, jonka jälkeen lähdemme rakentamaan itseämme ja tulevaisuuttamme pala palalta. Kuljemme vastoinkäymisten ja ongelmien luo, mutta jatkamme kuitenkin matkaa. Matka jatkuu kauan, uhmaamme painovoimaa omilla tavoillamme, sekä oikeasti elämme niin kauan, kunnes on pakko irroittaa ote tästä kaikesta.
Luultavasti meiltä kaikilta on joskus kysytty sukujuhlissa, miksi haluamme tulla isona. Tarhaikäisenä saatoimme puhua supersankareista, rokkareista tai jopa viidakkomiehistä. Ala-asteella olimme jo hieman realistisempia, mutta silti mietimme nyt, mitä ihmettä ollaan joskus sanottu. Vastauksena saattoi olla palomies, ompelija tai jopa minun tapauksessani eläkeläinen.
Nyt yläasteella ei ole niinkään kysytty, miksi haluamme tulla, vaan enemmänkin, mitä haluamme seuraavaksi. Siihen on aika helppo vastata, mutta valintamme vaikuttaa nykyisin myös tulevaisuuteemme. Siksi yleinen vastaus on ollut monella emmä tiiä. Vastaus on ihan riittävä. Nyt ei ole aika tehdä raskaita päätöksiä, vaan virheitä. Mennään väärään junaan ja päädytään jonnekin, ihastutaan, mietitään syvällisiä, koska sitä ei tarvitse opiskella, muutetaan mieltä monta kertaa, koska mikään ei ole pysyvää.
Tehkää mahdollisimman monta virhettä nyt, ja sitten, kun joku joskus kysyy, mikä haluamme olla, meidän ei tarvitse heittää mitään vastaukseksi - kyllä me tiedämme.
Välillä sitä tuntuu, että joku muu yrittäisi hallita elämäämme. Tarhaikäisenä äiti käski meidän hymyillä ja kiittää, jotta loisimme jo silloin yhteyden muihin ihmisiin. Ala-asteella meille selvisi oikean ja väärän ero. Eteemme tuotiin ne asiat, jotka olivat oikein ja ne, jotka olivat väärin. Poikkeuksia ei ollut ja meidän täytyi vain tottua tilanteeseen. Yläasteella oikean ja väärän ero taas hämärtyi, aloimme uhmaamaan kaikkea ja lopulta meidät ahdettiin nurkkaan. Meille sysättiin äkkiä vastuu itsestämme. Siinä tilanteessa moni varmasti ajatteli: YLÄASTE ON ELÄMÄNI KAUHEINTA AIKAA. Pelkoamme ruokittiin ja pieninkin positiivisuuden hippu yritettiin viedä meiltä. Entä jos olisimme päästäneet sen irti? Olisiko kaikki kadonnut?
Ahdistettuina nurkkaan olemme häviäjiä. Tunnemme itsemme nöyryytetyiksi ja pieniksi. Mietimme, miksi emme antaneet itsemme loistaa tähtihetkinä? Miksi seisoimme paikallamme silloin, kun olisi pitänyt siirtyä eteenpäin? Miksi loimme ympärillemme kuoren, eikä kukaan näe sitä, mitä oikeasti olemme?
Onnistumisten kautta meistä kuitenkin tulee voittajia. Voittajien elämä ei ole aina tai koskaan mennyt niin kuin he olisivat halunneet sen menevän. Voittajat ovat nousseet jostakin pohjalta ja aloittaneet alusta. Voittaja on oma itsensä, suojelee, tavoittelee sekä toteuttaa unelmiansa. Hyvin usein voittajiahan ovat häviäjät, jotka päättivät yrittää vielä kerran.
Meillä yseillä Peltola kuului elämäämme nyt kolmen vuoden ajan. Jos pelasimme korttimme oikein, loimme itsellemme ikuisia ystäviä, onnea ja tasaisuutta, mielipiteitä ja vastalauseita.. ja mitä tärkeintä: omaa tulevaisuutta. Kun syksyllä näytämme täyskätemme, ymmärrämme jokainen olevamme jollakin tapaa voittajia... ihan jokainen.
Monien ajatuksien jälkeen olen ymmärtänyt seuraavaa: sellaista ei ole kuin aikuinen. Olen kuitenkin kuullut, että on mahdollista aikuistua, mutta kukin aikanaan. Sitä jatkaa matkaa, muuttaa pois kotoa, perustaa perheen, tekee epämieluista tai unelmiensa työtä, mutta epävarmuus, pelko ja kaikki samat vanhat haavat kasvavat kanssamme. Sitä tulee isommaksi pidemmäksi ja vanhemmaksi, mutta silti sitä on yhä sama lapsi, joka juoksentelee leikkikentällä ja yrittää sopeutua joukkoon.
Ilman vanhempia, joita uhmata, rikomme omia sääntöjämme. Saamme raivareita, kun asiat menevät pieleen. Kuiskimme salaisuuksia parhaiden ystäviemme kanssa. Etsimme lohtua sieltä, mistä sitä ei voi löytää. Toivomme vastoin järkeä ja kokemusta. Lasten tavoin, me nuoretkaan emme luovu toivosta.
Ennen yritin aina ajatella kypsästi. Yritin olla tekemättä samoja virheitä kuin vanhempani olivat tehneet. Yritin kasvattaa itseäni ja valmistautua tulevaan. Suoraan sanottuna se, jos mikä, on typerää. Jos aina yrittää päteä asioissa, tekee aina kaikkensa pienimmänkin asian eteen ja uskottelee itsellensä pystyvänsä vielä parempaan, lopputulos on tämä: unohdat oikeasti elää. Kuvittelet eläväsi tekemällä oikein. Teet ylimääräistä työtä, koska kuvittelet hyvittäväsi jo käytetyn ajan. Kuvittelet, että pystyt muuttua vielä paremmaksi ihmiseksi, mutten huomaa sitä, että olet parhaimmillasi juuri nyt.
Sana 'kiitos' ja kannustamine auttavat meitä kaikkia jaksamaan pidemmälle kuin esimerkiksi pelkkä huono palaute. Koulussa meille on opetettu perustaitojen lisäksi myös palautteen antamista. Palaute kuitenkin on annettava rakentavana, jotta siitä saisi halun oppia ja kehittyä. Niin opimme kunnioittamaan toisiamme. Kiitämme silloin, kun joku on tehnyt jotain pientäkin eteemme. Mistä kaikesta voimme siis olla tällä hetkellä kiitollisia?
Miten olisi nämä...
Kiitos siitä, että ymmärrän eläinten oikeuksia ja olen kasvissyöjä?
Kiitos, että arvostan epätäydellisyyttä ja ihmisyyttä?
Kiitos, että vihdoin ymmärsin sen, kuinka paljon vanhemmat oikeasti uhraavatkaan eteemme?
Kiitos siitä, että tarvitsemme ympärillemme muita ihmisiä?
Kiitos siitä, että meillä on mahdollisuuksia, emmekä jää ilman tätä kaikkea?
Itse olen kiitoksen velkaa monelle.
Kiitos Sonjalle ja Sussulle, jotka näyttivät, mitä se vahvuus oikein on.
Kiitos upeille opettajille, jotka onnistuivat opettamaan meille oppiaineiden lisäksi myös sen, kuinka loistaa omana itsenään.
Erityiskiitos äikän opelleni Annikalle siitä, että jaksoit kannustaa ja tukea ihan tähänkin päivään saakka.
Kiitos rakkaille sekopäille.
Kiitos tästä hetkestä.
Kaiken tämän lisäksi jäämme ikävöimään Peltolaa. Tulemme muistamaan tämän koulun pätevät opettajat ja rehtorin, isot käytävät ja hieman halkeilevat seinät.. ja etenkin omat kokemukset. Peltola tulee luultavasti olemaan monelle se paikka, josta löysi oman itsensä.
Nyt siis me kuitenkin jatkamme matkaa. Matkalla aikuisuuteen opimme luottamaan itseemme ja ottamaan vastuun omasta elämästämme. Katsomme luottaen tulevaisuuteen ja kohtaamme rohkeasti vastoinkäymiset. Olemme maailmalle vain joku, ja jollekin koko maailma. Emme unelmoi elämäämme. Elämme sitä. Opimme vaalimaan rakkautta ja hoitamaan ystävyyttä. Uskomme sydämessämme hyvyyteen elämän tarkoituksena. Haluamme täyttää tehtävämme.
SINÄ OLET TÄRKEÄ. ONNEA MATKAAN!
Hyvät oppilaat, opettajat, vanhemmat ja muut paikallaolijat... erityisesti me ysiluokkalaiset.
Kuvitella, että se on kohta ohi. Pian kävelemme ulos päättötodistus kädessämme ja luultavasti hymyilemme. Yhdeksän vuoden koettelemus on poissa ja olemme vapaita omalle elämälle. Saamme uuden lähtöruudun, jonka jälkeen lähdemme rakentamaan itseämme ja tulevaisuuttamme pala palalta. Kuljemme vastoinkäymisten ja ongelmien luo, mutta jatkamme kuitenkin matkaa. Matka jatkuu kauan, uhmaamme painovoimaa omilla tavoillamme, sekä oikeasti elämme niin kauan, kunnes on pakko irroittaa ote tästä kaikesta.
Luultavasti meiltä kaikilta on joskus kysytty sukujuhlissa, miksi haluamme tulla isona. Tarhaikäisenä saatoimme puhua supersankareista, rokkareista tai jopa viidakkomiehistä. Ala-asteella olimme jo hieman realistisempia, mutta silti mietimme nyt, mitä ihmettä ollaan joskus sanottu. Vastauksena saattoi olla palomies, ompelija tai jopa minun tapauksessani eläkeläinen.
Nyt yläasteella ei ole niinkään kysytty, miksi haluamme tulla, vaan enemmänkin, mitä haluamme seuraavaksi. Siihen on aika helppo vastata, mutta valintamme vaikuttaa nykyisin myös tulevaisuuteemme. Siksi yleinen vastaus on ollut monella emmä tiiä. Vastaus on ihan riittävä. Nyt ei ole aika tehdä raskaita päätöksiä, vaan virheitä. Mennään väärään junaan ja päädytään jonnekin, ihastutaan, mietitään syvällisiä, koska sitä ei tarvitse opiskella, muutetaan mieltä monta kertaa, koska mikään ei ole pysyvää.
Tehkää mahdollisimman monta virhettä nyt, ja sitten, kun joku joskus kysyy, mikä haluamme olla, meidän ei tarvitse heittää mitään vastaukseksi - kyllä me tiedämme.
Välillä sitä tuntuu, että joku muu yrittäisi hallita elämäämme. Tarhaikäisenä äiti käski meidän hymyillä ja kiittää, jotta loisimme jo silloin yhteyden muihin ihmisiin. Ala-asteella meille selvisi oikean ja väärän ero. Eteemme tuotiin ne asiat, jotka olivat oikein ja ne, jotka olivat väärin. Poikkeuksia ei ollut ja meidän täytyi vain tottua tilanteeseen. Yläasteella oikean ja väärän ero taas hämärtyi, aloimme uhmaamaan kaikkea ja lopulta meidät ahdettiin nurkkaan. Meille sysättiin äkkiä vastuu itsestämme. Siinä tilanteessa moni varmasti ajatteli: YLÄASTE ON ELÄMÄNI KAUHEINTA AIKAA. Pelkoamme ruokittiin ja pieninkin positiivisuuden hippu yritettiin viedä meiltä. Entä jos olisimme päästäneet sen irti? Olisiko kaikki kadonnut?
Ahdistettuina nurkkaan olemme häviäjiä. Tunnemme itsemme nöyryytetyiksi ja pieniksi. Mietimme, miksi emme antaneet itsemme loistaa tähtihetkinä? Miksi seisoimme paikallamme silloin, kun olisi pitänyt siirtyä eteenpäin? Miksi loimme ympärillemme kuoren, eikä kukaan näe sitä, mitä oikeasti olemme?
Onnistumisten kautta meistä kuitenkin tulee voittajia. Voittajien elämä ei ole aina tai koskaan mennyt niin kuin he olisivat halunneet sen menevän. Voittajat ovat nousseet jostakin pohjalta ja aloittaneet alusta. Voittaja on oma itsensä, suojelee, tavoittelee sekä toteuttaa unelmiansa. Hyvin usein voittajiahan ovat häviäjät, jotka päättivät yrittää vielä kerran.
Meillä yseillä Peltola kuului elämäämme nyt kolmen vuoden ajan. Jos pelasimme korttimme oikein, loimme itsellemme ikuisia ystäviä, onnea ja tasaisuutta, mielipiteitä ja vastalauseita.. ja mitä tärkeintä: omaa tulevaisuutta. Kun syksyllä näytämme täyskätemme, ymmärrämme jokainen olevamme jollakin tapaa voittajia... ihan jokainen.
Monien ajatuksien jälkeen olen ymmärtänyt seuraavaa: sellaista ei ole kuin aikuinen. Olen kuitenkin kuullut, että on mahdollista aikuistua, mutta kukin aikanaan. Sitä jatkaa matkaa, muuttaa pois kotoa, perustaa perheen, tekee epämieluista tai unelmiensa työtä, mutta epävarmuus, pelko ja kaikki samat vanhat haavat kasvavat kanssamme. Sitä tulee isommaksi pidemmäksi ja vanhemmaksi, mutta silti sitä on yhä sama lapsi, joka juoksentelee leikkikentällä ja yrittää sopeutua joukkoon.
Ilman vanhempia, joita uhmata, rikomme omia sääntöjämme. Saamme raivareita, kun asiat menevät pieleen. Kuiskimme salaisuuksia parhaiden ystäviemme kanssa. Etsimme lohtua sieltä, mistä sitä ei voi löytää. Toivomme vastoin järkeä ja kokemusta. Lasten tavoin, me nuoretkaan emme luovu toivosta.
Ennen yritin aina ajatella kypsästi. Yritin olla tekemättä samoja virheitä kuin vanhempani olivat tehneet. Yritin kasvattaa itseäni ja valmistautua tulevaan. Suoraan sanottuna se, jos mikä, on typerää. Jos aina yrittää päteä asioissa, tekee aina kaikkensa pienimmänkin asian eteen ja uskottelee itsellensä pystyvänsä vielä parempaan, lopputulos on tämä: unohdat oikeasti elää. Kuvittelet eläväsi tekemällä oikein. Teet ylimääräistä työtä, koska kuvittelet hyvittäväsi jo käytetyn ajan. Kuvittelet, että pystyt muuttua vielä paremmaksi ihmiseksi, mutten huomaa sitä, että olet parhaimmillasi juuri nyt.
Sana 'kiitos' ja kannustamine auttavat meitä kaikkia jaksamaan pidemmälle kuin esimerkiksi pelkkä huono palaute. Koulussa meille on opetettu perustaitojen lisäksi myös palautteen antamista. Palaute kuitenkin on annettava rakentavana, jotta siitä saisi halun oppia ja kehittyä. Niin opimme kunnioittamaan toisiamme. Kiitämme silloin, kun joku on tehnyt jotain pientäkin eteemme. Mistä kaikesta voimme siis olla tällä hetkellä kiitollisia?
Miten olisi nämä...
Kiitos siitä, että ymmärrän eläinten oikeuksia ja olen kasvissyöjä?
Kiitos, että arvostan epätäydellisyyttä ja ihmisyyttä?
Kiitos, että vihdoin ymmärsin sen, kuinka paljon vanhemmat oikeasti uhraavatkaan eteemme?
Kiitos siitä, että tarvitsemme ympärillemme muita ihmisiä?
Kiitos siitä, että meillä on mahdollisuuksia, emmekä jää ilman tätä kaikkea?
Itse olen kiitoksen velkaa monelle.
Kiitos Sonjalle ja Sussulle, jotka näyttivät, mitä se vahvuus oikein on.
Kiitos upeille opettajille, jotka onnistuivat opettamaan meille oppiaineiden lisäksi myös sen, kuinka loistaa omana itsenään.
Erityiskiitos äikän opelleni Annikalle siitä, että jaksoit kannustaa ja tukea ihan tähänkin päivään saakka.
Kiitos rakkaille sekopäille.
Kiitos tästä hetkestä.
Kaiken tämän lisäksi jäämme ikävöimään Peltolaa. Tulemme muistamaan tämän koulun pätevät opettajat ja rehtorin, isot käytävät ja hieman halkeilevat seinät.. ja etenkin omat kokemukset. Peltola tulee luultavasti olemaan monelle se paikka, josta löysi oman itsensä.
Nyt siis me kuitenkin jatkamme matkaa. Matkalla aikuisuuteen opimme luottamaan itseemme ja ottamaan vastuun omasta elämästämme. Katsomme luottaen tulevaisuuteen ja kohtaamme rohkeasti vastoinkäymiset. Olemme maailmalle vain joku, ja jollekin koko maailma. Emme unelmoi elämäämme. Elämme sitä. Opimme vaalimaan rakkautta ja hoitamaan ystävyyttä. Uskomme sydämessämme hyvyyteen elämän tarkoituksena. Haluamme täyttää tehtävämme.
SINÄ OLET TÄRKEÄ. ONNEA MATKAAN!
Kiitos.
sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
A: end of the road but a beginning of the highway!
 |
| olenpas taas iloinen + kiitos sade hiuksista, ei niitä kiharrettukkaa ku tunti.. |
Oliks se nyt tässä? Ne kaikki 9 vuotta on takana ihanien ihmisten kanssa. Suurinta osaa mun luokkalaisista en tuu koskaan näkemään ja nyt surettaa. Ala-asteelta samalle luokalle mun kanssa tuli yli 10 luokkalaista, joten ystävystyttiin hyvin jo silloin. Ja nyt, kun on tullu vietettyy 3-9 vuotta samojen ihmisten kanssa, on jokasesta - tai melkeen jokasesta - tullut tosi läheinen. Meidän luokassa on niitä kännääviä blondeja, aina ulapalla olevia es-jonneja, hiljaisia hissukoita, arvaamattomia sivukorvalla kuuntelevia, facebookkareita, tekstaamisriippuvaisia, kaikkeen heittäytyjiä sekä yks pelle.
Meijän luokalla on ehkä eniten omaa läppää. Mä tuun kaipaa 27-läppiä, lempinimiä, opettajille kuittailuja, jokasen omaperästä naurua, järkyttyneitä kasvoja, punastuneita poskia, aamun toivotuksia, haleja, niin huonoja kuin hyviäkin servauksia, mahtavaa leirikoulua, puolalastomia potkiaisia ja ennen kaikkea sitä yhtenäisyyttä. Oltiin kuin perhe. Vaikka välillä meni hermot kuittailuun, oltiin suurin osa aika sovussa. Oltiin ja tehtiin kaikkea kokonaisena luokkana, eikä ketään pahemmin syrjitty. Ja vaikka meijän luokkaa on värisyttänyt pois muuttaneet oppilaat, suru-uutiset, luokanvalvojan vaihto ja muut, ollaan aina päästy niistä yli ja tuettu toisiamme huonoina aikoina. 9E ei ollut mun luokka, vaan se on edelleen mun luokka. Mä en haluu päästä irti niistä. Haluun jatkaa opiskelua meijän luokan kanssa. Mutta kai sitä on aika jättää taakse jotain tuttua ja turvallista ja ottaa vastaan uutta ja pelottavaa.
Yläasteelta tuun kaipaa niitä ahtaita ja täysiä käytäviä välituntisin, bilsan opea, luokanvalvojaa, kaikkia niitä uusia sekä vanhoja kavereita, kiroilevaa ja hauskaa uskonnon opettajaa, iloisia juhlia ja paljon muita juttuja. Ja tottakai ruokalaa, jossa tuli vietetty puolituntisia ruokataukoja pääosin jutellen ja salaisia ''välipala-välkkiä''. Sekä poikien vessojen yläpuolella olevia portaita, jossa istuttiin joka päivä välkillä juoruten, läksyjä tehden, ohi kävelien asuja arvioiden, toisiamme lohduttaen ja nauraen. Ainiin, tietysti myös tyttöjen vessoja! Niissä tuli vietettyä myös aikaa meikaten, juoruten ja lohduttaen.
Päättäreistä sen verran, että kyyneliltä ei vältytty. Vaikkakin luulin, että itken silmät päästä, tuli tirautettua vain pari kyyneltä, kun halasin itkeviä kavereita. Ehkä mä en sisäistänyt sitä, että peruskoulu loppu. Juhla meni muuten hyvin ja sainkin kaksi stipendiä - äidinkielestä ja kotitaloudesta - sekä kirjallisuusdiplomin. Keskiarvon oon laskenu jo aikoja sitten ja muistaakseni se oli 8.72 tai korkeempi? Mä en osannu odottaa ollenkaa noita stipendejä! Varsinkin äidinkielen stipendi tuli täysin yllätyksenä! Köksästä tullutta stipendiä osasin vähän aavistaa, mutta sekin tuli yllätyksenä. Ja myös se, että niitä jaettiin vain kaks kappaletta ja mulle annettiin niistä toinen, oli täys surprise. Mun mielestä meijän koulussa oli paaaljon parempia kokkeja!
Ja nyt vähän kuvamateriaalia pesisturnauksesta ja potkiaisista ( Sellaset 600 kuvaa on koneella, mut en voi montaa kuvaa lisäillä ilman muiden lupia :(( )
 |
| kuvat vähän väärässä järkässä, eli siis pesis oli tiistaina ja potkiaiset perjantaina |
Ja kuten tosta kuvasta, jossa meijän juhlapaikan lattia on täynnä vaatteita, voi arvailla, että meijän koulu osaa heittäytyy mukaan kaikkeen! Eli siis kyseisessä kuvassa on meneillään leikki, jossa jokasen luokan pitää muodostaa vaatejono päällä olevista vaatteista. Rekvisiittaa ei saanu ottaa mukaan. Meijän luokka oli varmaanki alastomin, nimittäin jätkät otti melkein kaikki vaatteet pois ( bokserit vaan pysy jalassa ). Mutta silti 9D - eli Mirkan luokka - vei voiton hiihtovaatteillaan.
Eilen oli meijän neljän - T, M, V ja minä - tarkotus mennä hietsuun tapaa kavereita, mutta aloteltiin iltaa vasta seiskan aikaa Mirkalla, josta lähettiin bussilla tiksin assalle. Tiksistä mentii junalla rautatieasemalle ja alettii miettii, et mite me hietsuu päästää! Jotenki ajatus kylmästä, sateisesta ja TYHJÄSTÄ hietsusta ei iskeny. Jäätiin sitten asemalle vähäks aikaa juttelee ja sen jälkee lähettii takas tiksiin, jossa pyörittii hetken ympäriinsä kunnes mun vanhemmat tuli hakee mut yhentoista jälkee.
Olin ihan hyvä, et lähin jo yhentoista jälkeen, koska oon KIPEE! Siis aina ku joku erikoispäivä - vappu, uusvuos, synttärit - mä tuun kipeeks tai jotain muuta käy. AINA! Mä en kestä! Nyt mul on tosi kipee kurkku ( eikai vaa ois angiina ), flunssa ja yskä. Eilen illalla oksetti nii paljon, et en voinu syödäkkään. Onneks se meni ohi, mut tää kurkku on vaan niiin kipee. Mynthoneita oon eilisestä asti vedelly, mut ne ei tee ku mahan kipeeks. Ja bafucinitkaan ei näytä tehoovan eikä kuuma mustaherukkamehukaan ku hetken. Panadol vähän autto, mut ei sekään mitenkään kummasti. Tässä sitä taas vaan sairastellaan ku muut pitää hauskaa..
Tää oli nyt sitte tässä. Ens viikolle ei oo mitää suunnitelmii.. Huomenna alkaa mulla estolääkitys, jota tuun nähtävästi syömää hautaan saakka. Ens viikolla sitte nährää tuleeko jotain ongelmia siitä ja 13.6 mulla on lääkäriaika. Ja 14.6 saadaa tietää mihin ollaan päästy! Jees, toivottavasti pääsen ekaan vaihtoehtoon. Tai oikeestaan jos en pääse ekaan, ei haittaa, koska haluun ehkä enemmän 2.vaihtoehtoon :DDd No mutta katellaan. Ja toivottasti löydän aikaa jatkossa postailuun! <3 Seeee u! <3
torstai 31. toukokuuta 2012
M: Fashion - put it all on me, don't you wanna see these clothes on me
Heissan, aikaa on taas kulunut noin viis vuotta, mutta mä aattelin nyt kerranki kirjotella jotai kun on tylsää. No mistäpäs muusta kun vaatteista;) Joka vuosi kun kesä on alkamassa mun tekee mieli alkaa hamstraamaan vaatteita! Hassua, talvisin tätä ongelmaa ei oikeestaan ole, mutta kun kesä lähestyy...
Mä oon keräilly tähän kuvia, minkä tyylisä vaatteita haluaisin löytyvän omasta kaapistani.
Kukkaprinttiä mekoissa, paidoissa, laukuissa, missä vaan! (rakastan tota laukkua, vaikkei se ehkä ihan just mun tyylinen olekaan)
Oon niin ihastunu liukuvärjäykseen. Haluisin ihan hirveesti liukuvärjäyksen hiuksiin, mutta en ehkä kuitenkaan viitti ottaa riskiä näiden mun luonnonblondien kanssa... Oiih nää shortsit olis täydelliset!
Mä oikeestaan vasta vähän aikaa sitten innostuin hameista! Ennen oon vaan pysytelly turvallisesti shortsilinjalla, mut nyt oon alkanu tykkäämään hameistakin. Ostin just eilen elämäni ekan hameen, kuvia varmaankin myöhemmin:)
Ja pitsiä. Mä en vaan pääse yli siitä. Melkeen mikä tahansa mikä on pitsiä tai virkattua kelpaa.
Vähän lisää liukuvärjäystä. Noi on ihanat!
Kukkamekko. Tykkään kukista. Ei varmaan muuta tarvii sanoo :D
Värikkäät housut olis ihan täydelliset kevääseen tai kesäpäiviksi, kun ei ole ihan hellettä. Yhet korallin/vaaleanpunasen väriset mulla jo on, nyt houkuttaa mintunvihreä ja keltainen.
Aah niin ihana! Tätä samaa hametta mä oon itseasiassa koittanut kerran, oli kyllä tosi kivan näkönen, mutta jotenki se ei ihan istunut päälle... Tässä kuvassa toi hame näyttää kyllä tosi nätiltä.
Mistä mä hankin tollasen ison puisen ristikorun?! Oon ettinyt tosi pitkään, mutta ainakaan vielä ei oo sattunut silmään. ( + ihana pitsipaita:)
Ääää nää on nii ihanat! Ja korkeet.. Mutta jotkut tälläset värikkäät korkkarit halusin löytää kesäksi. Ihan kivoja oon jo nähnytkin kaupoissa mutta kun ne kaikki on niin perkuleen korkeita, ettei kävely oikeen niillä tahdo sujua....;) Kiilakorot vois olla yks vaihtoehto.
Mä oon rakastunut hapsuihin! Yks pieni hapsulaukku mulla onkin, mutta tuntuu ettei sinne oikeen mahdu mitään, joten isompi sellanen olis hakusessa. Tykkään myös hirveesti kaikista hapsupaidoista ja muutenki sellasesta "inkkarityylistä" :D
Ja miksei pastellivärit sopisi myös laukkuun. Tää on aika söpö yksilö:)
Kukkahousut! En olis kyllä koskaan osaavani kuvitella, että mä haluisin kukkahousut, mutta nyt on kyllä käynyt niin että mä vähän niinkuin tykkään niistä. Ne vois olla tosi kivan näköset kunhan vaan osaa yhdistää ne muihin vaatteisiin. Ja toi laukku<3
Pitsiä voi myös yhdistää värillisen alusmekon/-paidan alle. Ite ajattelinkin kokeilla tätä mun pitsimekon kanssa, pitää vaan löytää sopiva alusmekko jostain, just joku tällänen keltanen siellä alla vois näyttää aika kivalta:)
Shortseista oon aina tykänny:) Niitä mulla onkin jo jonkin verran, mutta nyt himottais jotkut tälläset söpöstelyshortsit, korkeevyötäröiset shortsit ja ne liukuvärjätyt shortsit.
Ja inkkarityylillä jatketaan vielä - sulkakorvikset.Nää kuvan korvikset on upeet, mutta ite laittaisin ehkä jotkut vähän hillitymmät kuin noi. Pitää vaan eka hankkia korviin reiät!! Sulista tykkään myös paljon kaulakoruissa ja esimerkiks hiuspannoissa; sellanenkin vois olla tosi kiva:)
Viimesenä sitten värikkäät bleiserit. Ne piristää kivasti simppeleitä asuja ja toimivat muutenkin kiireisen päivän pelastajana, ainakin mulla! Farkut ja perus valkonen paita kuulostaa ehkä tylsältä, mutta kun heität vielä päälle värikkään bleiserin, on helppo mutta tyylikäs asu valmis:) Itse haluaisin nyt hirveesti mintunvärisen bleiserin.
Noniin, siinäpä oli! Lyhyesti mun kesätyyli koostuu siis värikkäät vaatteet (housut, bleiserit jne.), hapsut, pitsi/virkatut materiaalit, kukkaprintit, liukuvärjäys ja hameet.
Nyt pitäis vielä vaan miettiä mistä hankin rahat noihin kaikkiin ihanuuksiin :D
Kesätöitä mä oon hakenu parista paikkaa, mutta yhdestäkään en ole saanut paikkaa. Aattelin, että voisin vielä koittaa päästä töihin yhdelle marjatilalle(hakuaikaa sinne on kesäkuun puoleen väliin asti), mutta kuudelta alkava työaika ei erityisemmin innosta...
Nähdään taas joskus, heiheei!:)
Mä oon keräilly tähän kuvia, minkä tyylisä vaatteita haluaisin löytyvän omasta kaapistani.
Kukkaprinttiä mekoissa, paidoissa, laukuissa, missä vaan! (rakastan tota laukkua, vaikkei se ehkä ihan just mun tyylinen olekaan)
Oon niin ihastunu liukuvärjäykseen. Haluisin ihan hirveesti liukuvärjäyksen hiuksiin, mutta en ehkä kuitenkaan viitti ottaa riskiä näiden mun luonnonblondien kanssa... Oiih nää shortsit olis täydelliset!
Mä oikeestaan vasta vähän aikaa sitten innostuin hameista! Ennen oon vaan pysytelly turvallisesti shortsilinjalla, mut nyt oon alkanu tykkäämään hameistakin. Ostin just eilen elämäni ekan hameen, kuvia varmaankin myöhemmin:)
Ja pitsiä. Mä en vaan pääse yli siitä. Melkeen mikä tahansa mikä on pitsiä tai virkattua kelpaa.
Vähän lisää liukuvärjäystä. Noi on ihanat!
Kukkamekko. Tykkään kukista. Ei varmaan muuta tarvii sanoo :D
Värikkäät housut olis ihan täydelliset kevääseen tai kesäpäiviksi, kun ei ole ihan hellettä. Yhet korallin/vaaleanpunasen väriset mulla jo on, nyt houkuttaa mintunvihreä ja keltainen.
Aah niin ihana! Tätä samaa hametta mä oon itseasiassa koittanut kerran, oli kyllä tosi kivan näkönen, mutta jotenki se ei ihan istunut päälle... Tässä kuvassa toi hame näyttää kyllä tosi nätiltä.
Mistä mä hankin tollasen ison puisen ristikorun?! Oon ettinyt tosi pitkään, mutta ainakaan vielä ei oo sattunut silmään. ( + ihana pitsipaita:)
Ääää nää on nii ihanat! Ja korkeet.. Mutta jotkut tälläset värikkäät korkkarit halusin löytää kesäksi. Ihan kivoja oon jo nähnytkin kaupoissa mutta kun ne kaikki on niin perkuleen korkeita, ettei kävely oikeen niillä tahdo sujua....;) Kiilakorot vois olla yks vaihtoehto.
Mä oon rakastunut hapsuihin! Yks pieni hapsulaukku mulla onkin, mutta tuntuu ettei sinne oikeen mahdu mitään, joten isompi sellanen olis hakusessa. Tykkään myös hirveesti kaikista hapsupaidoista ja muutenki sellasesta "inkkarityylistä" :D
Ja miksei pastellivärit sopisi myös laukkuun. Tää on aika söpö yksilö:)
Kukkahousut! En olis kyllä koskaan osaavani kuvitella, että mä haluisin kukkahousut, mutta nyt on kyllä käynyt niin että mä vähän niinkuin tykkään niistä. Ne vois olla tosi kivan näköset kunhan vaan osaa yhdistää ne muihin vaatteisiin. Ja toi laukku<3
Pitsiä voi myös yhdistää värillisen alusmekon/-paidan alle. Ite ajattelinkin kokeilla tätä mun pitsimekon kanssa, pitää vaan löytää sopiva alusmekko jostain, just joku tällänen keltanen siellä alla vois näyttää aika kivalta:)
Shortseista oon aina tykänny:) Niitä mulla onkin jo jonkin verran, mutta nyt himottais jotkut tälläset söpöstelyshortsit, korkeevyötäröiset shortsit ja ne liukuvärjätyt shortsit.
Ja inkkarityylillä jatketaan vielä - sulkakorvikset.Nää kuvan korvikset on upeet, mutta ite laittaisin ehkä jotkut vähän hillitymmät kuin noi. Pitää vaan eka hankkia korviin reiät!! Sulista tykkään myös paljon kaulakoruissa ja esimerkiks hiuspannoissa; sellanenkin vois olla tosi kiva:)
Viimesenä sitten värikkäät bleiserit. Ne piristää kivasti simppeleitä asuja ja toimivat muutenkin kiireisen päivän pelastajana, ainakin mulla! Farkut ja perus valkonen paita kuulostaa ehkä tylsältä, mutta kun heität vielä päälle värikkään bleiserin, on helppo mutta tyylikäs asu valmis:) Itse haluaisin nyt hirveesti mintunvärisen bleiserin.
Noniin, siinäpä oli! Lyhyesti mun kesätyyli koostuu siis värikkäät vaatteet (housut, bleiserit jne.), hapsut, pitsi/virkatut materiaalit, kukkaprintit, liukuvärjäys ja hameet.
Nyt pitäis vielä vaan miettiä mistä hankin rahat noihin kaikkiin ihanuuksiin :D
Kesätöitä mä oon hakenu parista paikkaa, mutta yhdestäkään en ole saanut paikkaa. Aattelin, että voisin vielä koittaa päästä töihin yhdelle marjatilalle(hakuaikaa sinne on kesäkuun puoleen väliin asti), mutta kuudelta alkava työaika ei erityisemmin innosta...
Nähdään taas joskus, heiheei!:)
maanantai 28. toukokuuta 2012
T: oh come on!
Kuolleet jalat, kauniisti laastareilla koristellut varpaat, loistava suomen kielentaito, verestävät rakkulat ja shoppailureissu äidin kanssa... niistä on mun päivä tehty! Huomenna oon tuskissani pesiscupissa, koska tää kävely ei oo tänäänkään ollu mitään maailman mukavinta. Lisää laastareita kehiin! :D
..kaiken tän jalkavammailun lisäks oon harjotellu kevätjuhlakorkkareilla kävelyä ja nyt rukoilen, että nää jalat paranis lauantaihin mennessä! Pliis!
Tänään esittelyssä muutenkin mun uusi kaveri, savesta muotoiltu Patrik Tähtönen! :D onhan se aika kaunis, ja saa uuden paikan mun hyllystä... Ei siitä sen enempää.
Nyt lähtee viimeset harjotuskävelyt ja sitten suunta kohti kesävaateostoksia!;)
Nyt lähtee viimeset harjotuskävelyt ja sitten suunta kohti kesävaateostoksia!;)
lauantai 26. toukokuuta 2012
T: the show must go on!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)