A: Ärsyttää, surettaa ja väsyttää

Mä oon niin poikki.
Uus jakso ja vaikeet kokeet on vieny multa kaikki voimat. Kaikki suunnitelmat menee pieleen, ihmiset on ajattelemattomia ja pitäs kaiken lisäks iloita muiden juhlapäiviä. Mä en vaan kestä tätä hulluutta!
Mun on nyt vaan pakko päästää tää kaikki ulos.

                                                                                                                                      

Ärsyttävät ja surettavat asiat top 10:

1. Mun pappa

      Eli en oo kauheesti avautunut mun papasta kenellekkään. Sanon tän nyt suoraan: mun pappa on alkoholisti, juoppo ja itsepäinen. Mä oon ison osan mun lapsuudestani viettänyt mummin ja papan luona ja oon aina kuvitellut, että ne on vaan hölmöjä vanhuksia. Mutta vasta vähän aika sitten kuulin, että pappa on ollut kännissä joka kerta, kun oon ollu sen seurassa. Ja se pelottaa. Ensinnäkin, kenen vanhemmat päästää lapsensa viinaa vetävän ihmisen seuraan pariksi päiväksi? Okei, kyseessä on mun pappa, mut entä jos jotain pahaa olis käyny? Ja toiseks, miks mulle kerrottiin vasta nyt?
      Pappa on nyt ollu lukuisia kertoja sairaalassa epilepsiakohtausten takia ja joka kerta palannut sairaalasta kaupan kautta viinapullon kanssa. Miten ei voi tajuta, et myrkyttää omaa kehoaan jatkuvasti? Viina kumoo kaikki ne lääkkeet joita se syö! Pahaa tekee myöntää, et kohta se on menoa. Ensimmäiset mun hautajaiset edessä. Karu totuus se vaan on.

2. Muita ajattelemattomat ihmiset

      Aina on se sama ongelma: kun tekee jotain toisen hyväks, takasin ei saa mitään. Tää on kaikista ärsyttävin piirre ihmisissä. Miks ei voida ajatella toisia? Miks ei voida tehdä pikkusta palvelusta, josta ei seuraa mitään harmia ? Miks ei voida käyttää 10 minuuttia elämästään toisten hyväks ? Ei se paljoa vaadi.

3. Opettajat

      Onko silloin huono oppilas, jos ei viittaa tunnilla asiaan, jota ei kertakaikkiaan ymmärrä? Alentaako se numeroa, jos opettaja ei osaa itse opettaa? Jotkut opettajat sanoo, että viitatkaa, vaikka ette tiedä oikeaa vastausta. MITÄ? Ai mä viittaan ja sanon '' en mä osaa vastata ''. Onko mitään järkeä ? Musta on epäreilua, että takarivissä istuvat hiljaiset ja ujot ihmiset saavat olla ihan rauhassa. Heiltä ei kysytä mitään, eikä niiden viitattomuus vaikuta arvosanaan. Mäki alan tästä edes mykkäkouluun: istun yksin takarivissä enkä ota katsekontaktia keneenkään. Katotaan sitten miten mun arvosanat hipoo taivasta ( tai jos hipoo )

4. Kilttinä tyttönä oleminen

      Äiti pitää mua niin kilttinä tyttönä: aina kotona siivoomassa siivouspäivänä, auttamassa ruoanlaitossa ja hyviä koetuloksia kotiin tuojana. Ei, mä en halua olla sellanen! Haluun olla myöhään ulkona, tuoda kotiin kutosia - ja olla ylpeä niistä-, huutaa punasena suoraan äitin naamaan ja tehä jotain tosi shokeeraavaa. Lisäks se, että mun kaksoisveli pääsee niin helpolla tässä perheessä: voi tulla kotiin sillon kun haluu, ei tarvii siivota kavereitten takia, pääsee suoraan ruokapöytään ja saa kehuja, kun kokeesta tulee kasi. Ja miten mun elämä menee ? Mulle ollaa vihasia, jos en auta mitenkään siivouksessa, ruoanlaitossa, jätän kylpyhuoneeseen pari likasta topsitikkua pöydälle tai en kiiressä ehdi siivota kissanoksennusta. Mitä tasa-arvoa tää on?

5. Suunnitelmien pieleen meneminen

     Aina käy näin. Tullaan sairaaksi tai tulee muu este. Ikinä mikään ei voi mennä täydellisesti! Mä oon jääny niin monesta jutusta paitsi. Ei kivaa :((

6. Mun hiukset ( aiheesta toiseen :DD )

     Mä en vaan ymmärrä tätä hiusten lähtöä! Oon pessy hiukset iha normaalisti joka toinen päivä, käyttänyt hiusnaamiota silloin tällöin, lisänny suihkutettavaa hoitoainetta suihkussa laitettavan hoitoaineen lisäks, lämpösuojannu hiukset aina suoristamisen ja kihartamisen yhteydessä ja ollut hiuksia värjäämättä pitkän ajan. Näitä hiuksia vaan lähtee ihan liikaa ja mua pelottaa, et musta tulee kohta kalju! Johtuuks tää tästä lämpimän ja kylmän ilman vaihtelusta? Ei mulla ennen oo ollu mitään ongelmia hiusten kanssa, mut tästä on tullu mun jokapäiväinen ongelma. Voisko tää myös johtua siitä, et en oo ollu kampaajalla yllättävän pitkään aikaan? Mä en haluu meijä perhekampaajalle, koska se leikkaa mun hiuksista ihan liikaa!! Ja mun otsikseen ei saa koskea! Jos sille sanoo, et siisti vähän ni lähen kampaajalta puolen sentin otsiksen kanssa. Mun rippikuvasta näkee, kuinka kampaaja voi pilata otsiksen - mulla on hillitön vako/reikä mun otsiksessa! Niin kamala kuva musta! Mutta onks ilkeetä vaihtaa kampaajaa, jolla oon käyny kuus vuotiaasta saakka?

7. Rahattomuus

     Mä niin haluisin uusia vaatteita ja meikkejä, mutta kun mulla ei oo rahaa. Tai on mulla rahaa, mutta mä en haluu mennä alle 200 euron. En tiedä miks, mut en vaan pysty. Mä inhoon mun vaatteita niin paljon, et voisin polttaa mun vaatekaapin. Äiiiti, oot mun ainoo pelastaja <3

8.  Köksä

     Mä oon nyt köksästä saanu yhen ysin ja kaks kymppii ja vielä olis yks kurssi jäljellä. Onko mulla mahiksia saada stipendi tai joku köksästä, jos saan kympin tästä jaksosta? Olis niin ihanaa, jos mun köksä oli kymppi päättärissä. Oon aina ollu ruoanlaittaja, mut musta tuntuu, et en pysty loistaa nykyisessä ryhmässä. Jos tähtään kymppiin mä alan ärsyttää ihmisiä. Alan pomottaa niitä ja haluun tehä kaiken. Mä en sitä itse tajuu ku vasta sitten, kun mulle valitetaan kurssin loputta muiden numeroista. Aina on syynä huonoon numeroon mun innokkuus ja parhaaseen tähtääminen. Anteeks, mut en mä tiedosta sitä. Ottakaa ite ne ohjat käsiinne ja pomottakaa mua! Mut aina vaan mut ajetaan pomoksi.

9. Hikkenä pitäminen

     Jos saan kerran kokeesta 10 mulle kuittaillaan siitä kokoajan. Ei se yks kymppi mitään merkitse! Voin saada seiskan tai jopa kutosen jostain toisesta kokeesta. Hauska huomata luokkalaisten ilmeet, kun kerron, et en saanukkaa sitä kiitettävää, vaan seiskan.

10. Kosto

     Aina pitää kostaa - vai pitääkö? Entä jos ei kostetakkaan? Onko se heikkouden merkki? Tietääkö se lisää pahaa? Onko kosto ratkaisu? Onko sen jälkeen hyvä mieli? Onko reilua jauhaa samaa asiaa uudelleen ja uudelleen? Ottaa jo kerran käyty asia esiin uusin, järein asein? Onko se reilua kostetuksi tulevalle?


Niin. Että semmosta tänään, huomenna jotain muuta. Tiedän, että tästä tuli superpitkä teksti. Mutta mua ei kiinnosta, että kuinka moni tän lukee alusta loppuun, vaan se, että saan tästä itelleni hyvän olon. Sain mun mielessä liikkuvat asiat purattu ja nyt on tyhjä olo. Tää on mulle ku terapiaa :DD
Mutta ei mulla muuta lisäämistä tähän kuvattomaan ja orpoon postaukseen. Öitä teille rakkaille!<3

ei kukaan halua olla vankina ikuisesti

T: AVAUTUMINEN! Tuntuu taas, että oon ollut taas liian kauan hiljaa. Liian kauan.

 

Ymmärsin vähän aikaa sitten oikeasti syyn siihen, miksi pidän linnuista niin paljon. Syy on oikeastaan aina ollut mussa itsessäni, mutta mulla on mennyt aikaa vaan sen nimeämiseen. 

Oon aina pitänyt jollakin tapaa hassuna sitä, että tanssiope kutsuu mua 'kolibriksi'. Tanssiessa olen kuulemma herkkä, aistillinen ja lennokas. Tanssi on kirjoittamisen ja piirtämisen lisäksi yksi keino, jolla oikeasti pystyn ilmaisemaan itseäni. 

Puhuminen on yksi keino myös, mutta syy siihen, miksi en taas puhu niin hirveästi on se, että oikeasti oon tosi ujo sellaisessa porukassa, jossa mua ei niin paljoa arvosteta, hiillyn, kun rupeaa vituttamaan tai viimeisenä piikkinä on se, että alkaa itkettämään.

Vaikka oonkin hieman sisäänpäin kääntynyt, herkkä, ujo ja aistillinen, oon myös erittäin ulospäin suuntautunut, puhelias, iloinen ja luova. Ajatus on siinä, että pystyn itse säätelemään sitä, miten paljon haluan antaa itsestäni muulle maailmalle. 

"Ei kukaan halua olla vankina ikuisesti" viittaa juuri tähän ajatukseen. 

Koko elämäni ajan olen ollut hiljainen ja ujo, koska totta tosissani olen kasvanut jopa hyvinkin voimakastahtoisten ja temperamentisten ihmisten kanssa. Kirjoitan siksi, että saan välillä avauduttua kerrankin niin, että joku ymmärtää. Minun tapauksessani paperi ja oma mieli ovat ne, jotka oikeasti ymmärtävät. Kirjoittaminen vaikeista asioista auttaa myös selviämään niistä. Luon paperille ajatuksia siitä, kuinka tulisi toimia ja kuinka ei. Päiväkirjani on kärsivällisempi kuin yksikään ihminen - se ei tuomitse, vaikka selittäisin turhanpäiväsiä asioita, vaikka ainoastaan valittaisin tai sepittäisin sokeita haaveita tulevaisuudestani. 

Onneksi elämässäni on ihmisiä, joiden kanssa pystyn puhumaan. He ovat myös niitä, ketkä haluavat minun kirjoittavan. He pyytävät minua kirjoittamaan niistä asioista, joita en pysty sanomaan ääneen. He tietävät, mitä ja kuka olen. He uskovat. Ja ovat.

                    

Linnut kuvastavat minulle tätä kaikkea. Ja kaikista tärkeimpänä: minua ja elämääni. Mielestäni tarinat rumasta ankanpoikasesta ja Notre Damen kellonsoittajasta heijastavat ajatuksia, jotka liittyvät minuun. Olen aina ollut jokaisessa porukassa se, joka on se erilainen. Se, johon turvaudutaan. Se, joka ei tee mitään typerää, vaan sen, jonka parhaaksi näkee. Se, joka näkee kaikissa sen, mitä he eivät sillä hetkellä näe. En halua olla millään tavalla itsekäs kirjoittaessani näin. En kuvittele, että olisin ketään parempi. 

Olen kyllästynyt olemaan kaikille se kiltti tyttö. Tahtoisin kerrankin olla jotain, mitä ei ole painettu minuun. Joillekin on maailman loppu, jos kerran kiroilen, huudan, kerron mielipiteeni, joka on toisia vastaan, tai uskallan olla rento ja omantieni kulkija. Olisin onnellinen, jos en olisi vienyt itseäni suorittamiseen asti. Jos en olisi koskaan haaveillut uudesta minusta. Jos saisin vain antaa mennä muita ajattelematta. Tahtoisin valvoa todella myöhään. Tahtoisin kiroilla, jopa nyt. Tahtoisin maistaa alkoholia ja ehkä jopa olla pienessä huppelissa. Tahtoisin olla kuin joku muu nuori, jolta ei odota niin paljoa kiltteyttä. Tahtoisin olla vapaa näistä kaikista asioista, jotka vellovat ympärilläni. 

Jo pikku tyttönä olen kohdannut vaikeuksia. Jo kuusi vuotiaana halusin tietää asioita biologisesta isästäni. Sain niihin vastauksen. Se ei kuitenkaan riittänyt ympärilläni oleville ihmisille. Jotkut eivät ymmärtäneet, että sen enempää en haluaisi tietää, ja itse kysyisin, jos halu iskisi. Ongelmana oli kuitenkin aina se, että mikään ei riittänyt. Se, etten mielelläni puhu asiasta, johon en pystynyt vaikuttamaan, on jollakin tapaa käsittämätöntä joidenkin mielestä. Mielestäni haluttomuus ei ole väärin. Itse en ole niihin asioihin koskaan saanut osaa puuttua kuin vasta nyt, kun ymmärrän. Jos oikeasti olen viime vuosina niin valtavasti henkisesti, enkä siltikään ole vielä sujut ajatuksieni ja arvojeni kanssa, kuinka kukaan voi vaatia minulta niinkin vaikeaa päätöstä jostakin  kuin päätös siitä, mitä haluan toiselta biologiselta puoleltani? 

               

Se, että olen hiljainen, ei tarkoita sitä, ettenkö olisi vahva. Uskokaa pois, olen vahvempi kuin moni muista hiljaisista. Se, että ajattelen paljon ja syvällisesti, on osa vahvuuttani. Niin saan käteeni köyden, jonka uskon pelastavan minut vaikeimpina päivinä. Se, että olen aito minäni, kantaa myös pitkälle. Olen näyttänyt monille minut ja saanut otteen monista käsistä, joista en halua koskaan irroittaa otettani. Jos jossakin vaiheessa joudun päästämään irti, menee aikaa ennen kuin vahvistun entisestäni. Kädestä irrottaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että unohtaisin. Näitä tiettyjä ihmisiä en koskaan tule unohtamaan. 

Koska valitsen aina tietyn hetken, jolloin avaudun oikein kunnolla, olen välillä niinä hiljaisina hetkinä oman elämäni vanki ennen kuin kerron itsestäni jollakin tapaa. 

Linnut eivät koskaan ole oman elämänsä vankeja. Ne saavat lentää vapaana. Ne katselevat tätä kaikkea hullua maailman menoa, mutteivät koe sitä itse. Ne ovat vapaita ollakseen oma itsensä jokaisessa hetkessä. 

Tämä on oma tavoitteeni. Viime päivinä olen antanut hetken viedä. Olen huutanut, itkenyt, nauranut ja hassutellut aina, kun siltä tuntuu. Olen myös osoittanut sen, etten ole heikko tai edes viaton, mutta selviän taistelemalla.

Tunnen olevani etuoikeutettu monellakin tapaa, siksi haluan auttaa ja oikeasti tehdä oikein kaikkia kohtaan. Toivon, että minua kohdellaan niin kuin minä kohtelen muita. 

Näin päätän avautumiseni. Toivottavasti tämä herätti ajatuksia, ja otan mielelläni vastaan kysymyksiä ja teidän mielipiteitänne asioista. Lisäksi haluan kaikkien tämän tekstin lukijoiden muistavan sen, kuinka tärkeitä olette jollekin. Kukaan ei ole yksin. Jokaisella on joku. Joku, joka uskoo. Kannustaa. Pitää kädestäsi. On. 

T: Päivä 7 - Paikkani

Vuosia sitten aloitin erään kielen opiskelun myötä haaveilemaan eräästä kaupungista. Kaupunki on maailmankuulu, on ollut jo erittäin kauan. Kaunis kuin mikä, täydellinen... ja mun unelmien kaupunki!
Ideoita? :)

Paris, c'est mon amour!

Jos mua yhtään tuntee, tietää ihan varmasti, että rakastanrakastan Pariisia! Satun (kai) hokemaan sitä aikas monesti yhen viikon aikana.... :)

Viime kesänä olin siellä viikon ihka ensimmäistä kertaa, ja vaikkakin tiesin siitä paljon etukäteen, rakastuin siihen niin syvästi. Ensi kesänä ois taas kolmen päivän vierailu siellä sen meidän kielimatkan ohella! Oijoi, en jaksa odottaa!

                             

hiiii, ikuinen haave: oma Luis Vuittonin laukku! ;)

 Monet tykkää New Yorkista, Lontoosta, Roomasta tai Soulista, mutta tää tyttöpä on ihastuksissaan Pariisista! Kylläkyllä, kaunis yksityiskohtainen suloinen jännittävä suuri loistava rakkauden kaupunki!

Kaupungista kiinnostuin kielen perusteella. Niin kuin itse maa, on myös ranskan kieli sen verran uskomatonta, että siihenkin oon ihastuksissani. Toivottavasti tulevaisuus tulee näyttämään..... ranskalaiselta? (;

Pakko myöntää, että näiden kuvien kautta iski hirveä ikävä! Onneksi kesällä pääsen taas ihailemaan sitä, vieläpä huippuseurassa!! :)

Pariisi on mun paikka, yksinkertaisesti! Ehkä jonain päivänä jään sinne jopa kauemmaksi aikaa, ja opin ranskaa paremmin. Ja sitten... who knows. Olenkohan minä tuleva pariisitar? :)

Oh-la-la, it was a love from first sight.

Paris est la cité trés beau. Les francaises sont les gens mignons est gentilles. Ils louagaient mon francais, même si je ne parlait pas bon francais. Trés beau, simpelement. Je l'adore beaucoup! :) 

T: Työnnä se positiivinen ajattelu hanuriisi - nyt vituttaa!

                   Siis oikeesti. Oon niiiin pettynyt, ja vähän muutakin

Antaakaa anteeksi tää älyttömäntyhmäepäkypsäälytöninhottavanegatiivinen angstaus. Tää päivä meni täydellisesti kuusia pitkin moneltakin osin.
Ekaks jouduin heräämään ennen kaheksaa. Koulupäivä alkoi heti uinnilla, ei siinä vielä mitään, mutta se hirveä kylmyys ja kloorin haju..!
   Sitten myöhemmin samana päivänä kuulin ranskanopelta, että saankin ysin päättötodistukseen. Niin iso pettymys iski, että se on kestänyt nyt jo kahestatoista asti! Nyt aattelen, että ei ois koskaan kannattanut pyytää sitä kertomaan mun numeroa, kun se on päätetty. Tiedän, että 9 on hyvä/kiitettävä numero, mutta jotenkin se ei enää riitä! Suorittajako? Saatan ollakin. Mun päähän on jämähtänyt ihme ajatus siitä, että on pakko onnistua. Osaan kyllä kohdata huonojakin asioita, mutta tässä vaiheessa yläastetta en enää haluis mokata mun arvosanoja, koska oon niin monta kertaa tehny niin! Tän ranskankin myötä mulle niin iso juttu, 9.21 keskiarvo, tippukin 9.15! :( Miksi näin? Äitikin oli aikas onneissaan (vitsillä tietty..), kun mä kerrankin mokasin koulujutuissa esim. matikan kokeessa (7+) :(
Eikä mun oloa yhtään parantanu, kun kuulinkin kuviksenopelta, etten saakaan tehdä kuviksen lopputyötä, ainakaan niin, että se vaikuttaisi johonkin! Ja mä olin suunnitellu kaiken! Kaikki kaatuu nyt niskaan! Toivottavasti huomenna menis vähän paremmin... Jotenkin tää mun koko elämä painaa päälle aika lailla.
                             
                            Sitten ehkä jotain iloisempaa

Kuvia pilkkikisoista! Mun huono kalaonni oli niin paikalla, ei yhtään kalaa, ei yhtään nykäsyä. Voittaja vei 21 kalalla. Oli kyllä ihanaa nähdä kaikkia sukulaisia, ketä siellä nyt paikalla olikaan! :) uudestaan toivottavasti piakkoin!

Ehkä siinä oli sitten juttua kerrakseen. Kyrpimisprosentti nousee taas, ehkä huomenna ois taas positiivisuus voimissa? Tää vihaisuus ei oikein oo mun juttu:( i'm so mad right now.

...mun päivän pelastus....

                                                    Älkäämme siis lakatko uskomasta! 

A: No money :((

Hellou taas pitkästä aikaa! En oo tässä hullun koeviikon aikana ehtiny mitään postailee, mutta toivottavasti siihen tulee nyt muutos. Huomenna vielä viimenen koe ja varmaan menee toooosi hyvin..
Tää päivä on jotenki hurahtanu. Ensinnäkin kelloja siirrettiin. Kuka tyhmä ihminen senki on keksiny? Tosi kiva juttu. Onhan se joo kiva et aurinko laskee myöhemmin, mutta kuka pystyy nukkuu näi valoses ( okei, tuol on nyt ihan pilkkopimeet.. ) Mutta nyt tähän päivään. Sain nimittäin tuhlattuu pikkasen rahaa..

 Äiti yllätti mut kun tulin salilta, nimittäin autossa odotti zumba-peli! Ollaan kauan äitin kanssa haaveiltu tästä! Eilen illalla jo tassahtelin ja vaikutti iha kivalta. Vähän ehkä olis voinu olla parempikin, mutta kyllä tossa hiki tuli!

Tää sodastream oli täysyllätys. Jotenki arvasin, et jotai ns. turhaa tulee mukaan kaupasta :DD Kaiken lisäks saatiin viallinen kappale, koska tosta puuttuu korkki.

 Äiti ja iskä sit kaupasta tullessaan kerto, et siellä oli tarjouksessa kamerajalustat! HURRAA! Heti tänään ajettiin iskän kaa samaan kauppaan. Olin valmis maksaa yli satasen tollasesta, mutta  parhain niistä oli vain 60 euroo ( tarjouksessa ) !

Ja sitten mä näin jotain niin hirvittävän shokeeravan kauhiaa. Objektiivit.

Ei tolle voinu muuta ku sanoo:  tervetuloa mun kameraan
Makso 300 euroa, mutta iskä lupas maksaa puolet tällee aikasena synttärilahjana <3

Just ku mä olin menossa maksamaan kassalle, tulee myyjä mun takaa ja kysy '' kuvaaks sä paljo ihmisiä? ''
Mä olin, et eeeei, älä vaan ehdota mulle toista putkee. No tottakai mä kuvaan ihmisiä! Myyjä sitten ehdotti mulle 130 euroo maksavaa putkee ( sil oli joku nimi, mut nyt ei muistu mielee ). Onneks mul ei ois riittäny varmaan rahat, joten ei päässy se putki mukaan. Sain mä silti mun hankintalistalta kaks tavaraa pois. Vielä olis kiva saada kaukolaukasin, fisheye, suodattimia, se putki, muistikortteja ja kaikkee muuta turhaa. Mistä sitä rahaa sais? Sais nyt eka kesätöitäki :DD

Noniin, tää postaus oli taas tosi sekava, mut hei, mitä odotitte tähän aikaa illasta/yöstä ? :))
Postailen varmaan huomenna tai joskus mun ja Mirkan mielisairaalaperjantaista :))
Eli see u <3

PS. Onko muuten mahdollista olla läppärillä iskän kännykän netillä? Meijän elisakoti ei jonku takii toimi, ni valitsin jonku HTC:n netin :DD

T: as quick as possible, 'cause i'm going to ice fishing!

Täällä postaa jälleen innokas postailija (mutta vielä innokkaampi pilkkijä!) kiireistä pikapostausta. Nyt on laukut valmiina (niin kuin kuvista huomaa) ja enää puuttuu kyyti paikalta. Sitten ois liukas lähtö sukulaisten luo tonne Savon perukoille! Have a sunny weekend everybody:) 

Oioioi tää aurinkoinen sää!(:

Hhaa - I kick...

P.S Liikkatunnilla oli uintia/hengenpelastusta, mut mun pelastaminen meni vähän hakuteille, kun R päätti jotenkin(?) hukuttaa mut! :D Olin jo turvallisesti kiinni siinä pelastusrenkaassa, kun kävi joku moka, ja olinki taas vedessä silmät auki ja päälteni! Tais siinä olla liikanopellakin nauramista;)

T: where have the good men gone, where are all the gods?

Viimeisen kahden päivän aikana olen...

• (pakko myöntää) panikoinut kokeista:D
• kiduttanut mun aivoja ussan kokeessa
• hikoillut rasvanpoltto-jumpassa (hirvee rääkkäys!)
• hypähdellyt innosta äikän kokeen tuloksesta jiihaa...!
• haaveillu mun tulevaisuuden siilistä, sen nimeks tulis Paavali:)
• odottanu weekendiä (Maaninka ja suvun pilkkikisat!)
• iloinnu auringosta
• pitäny omat päiväbileet itsekseni (kannatan!)
• nukkunut vähän miten sattuu.....
• yrittänyt saada mun puhetta jollakin tapaa kasaan, jelpin tarpeessa...?
• päiväuneksinut paaaljon:)

Mutta niin joo, mun pääjuttuhan oli se, että täytyy valitettavasti sanoo, että mun tän viikon postaukset jää kait tähän, koska loppuviikko on aikas kiireinen ja perjantain ois heti koulun jälkeen lähtö sukulaisten pakeille pilkkikisoihin! :) eli se projektikin venyy ens viikkoon. Désole, mes amours! Siksipä toivotan jo näin aurinkoista viikkoa kaikille!

With love, T.

T: Hedgehog!

oi-voi, nyt vihdoin keksin sen! Mä haluisin siilin! Kattokaa nyt, niin sulosia(:

 niiiin älyttömän söpöjä! Saispas tollasen kotiin:) siit tulis mun uus paras kaveri!

T: Päivä 6 - Päiväni

TIISTAI 13.3.

Mun päivä alkoi siihen normaaliin kellonaikaan, eli 7.40. Olin kyllä aika aikasessa, jos ottaa huomioon sen, että koulu alkoi vasta kymmeneltä. Mutta koska meijän kylppärissä on aina ruuhkaa, päätin olla ovela ja heräsin siihen ei-ruuhka-aikaan. Ja mun oveluus palkittiin: sain vallattua sen ihan vaan ittelleni hahaa! 

Ikkunasta oli tämmönen näköala heti ennen kahdeksaa, ja huomioikaa toi aurinko! Let it shine, let it shine!

Auringonpaisteesta johtuen mulla oli suuret odotukset päivältä. Positiivisuusprosentti hipo melkein sataa. 

Heti aamusta alkaen mun päässä soi Notre Damen kellonsoittajasta ennestään tuttu laulu, jota kuuntelin sitten melkeinpä koko päivän. En ehkä oo koskaan maininnut sitä, etten uskalla katsoa sitä lastenelokuvaa. Se on vaan niin hirveä ja mun mielestä niin liikuttava, ettei sen katsomisesta tuu yhtään mitään! Se on yhtä liikuttava kuin joku Kulkuri ja joutsen. Ei vaan tuu yhtikäs mitään! A ja M - katotaaks joskus Notre Damen kellonsoittaja? (:

Päivän asu.

Ja sitten koulupäivä! Ensimmäisillä tunneilla mulla ja mun 'rauhallisella' luokalla oli biologiaa, jossa meillä taas on sijaisena todella ärsyttävä nainen. Nuori se kyllä on, luultavasti harjoittelee vasta. Mutta joka tapauksessa, istuin siellä tollaset 10 minuuttia keskittyen, mutta vähän ajan päästä positiivisuusprosentti laski ja passiivisuus tuli tilalle. Lopulta myönsinkin R:lle, että mulla on ikävä sitä meijän oikeeta bilsan opea! Yleensä en edes ikävöi tätä opea silloin, kun se sattuu olemaan paikalla, mutta nyt, kun se ei ole... meno luokassa on TOIVOTONTA! 

Toisena aineena oli uskontoa. Käytiin moraalisia periaatteita läpi, ja kertailtiin ensi viikon kokeeseen. Ei siis mitään kummallista, eikä siitä sitten enempää kommentoitavaa.

Kolmantena ranskaa. Sielläkin kokeeseen kertausta. On se kyllä vaan niin ihana kieli! Sama opettaja on opettanut mua neljännestä luokasta lähtien, ja nyt sitten, kun ysi on ohi, opekin vaihtuu:/ voivoi tuleepahan lisää syitä ikävöidä takaisin tonne...

Sitten viimesenä menin vapaaehtoisena äikän tukiopetukseen (ja myönnän, etten sitä ees ois välttämättä tarvinnu, mutta meninpähän tarkistamaan osaamiseni). Ennen sitä tuntia, joku pikkunen seiskaluokkalainen oksensi käytävälle, voi pientä! Ja haju ei ollut mikään maailman paras, kun se levis sinne luokkaan....

Mutta tukiopetuksessa meni hyvin, oikeastaan osasin ne asiat tosi hyvin. Pientä kertausta ja hiomista vailla, ja sitten voin mennä itsevarmalla mielellä perjantain kokeeseen. Tukiopetus loppu jo siinä neljän aikaan, mutta silti mä lähdin koululta vasta 16.35, kun jäin suustani kiinni! :)

Kun mä sitten saavuin kotiin, mulla oli enää noin viisitoista minuuttia aikaa ennen kuin lähdin äiteen kanssa body-jumppaan hikoilemaan! Huomasin myös, että mun kunto on noussut aika paljonkin! Hyvä minä!

....jumpan jälkeen niin raikkaana ja hehkeänä.....

Loppuilta menikin sitten proteiinijuomaa juoden, kokeisiin lukien, God help the Outcasts-laulua kuunnellen, Fb:ssä ollen ja voimia keräten heti aamulla olevaan kokeeseen. Päivä mulla päätty kello 21.28, kun Nukkumatti kutsui. Näin kyllä ihan ihme unia taas ja keskellä yötä heräsin ja älysin, että ollaan oikeesti jopa kolme viikkoa Bournemouthissa! Ihan hassuu, että se tuli tolleen kesken kaiken:D minä ja mun hyvä ajoitus, as always!

 Tähän mä kuitenkin päätän tän nyt tän kerran projektipostauksen. Heti, kunhan vaan saan taiottua ittelleni aikaa jostakin, on Päivä 7 - Minun paikkani aika.