Antaakaa anteeksi tää älyttömäntyhmäepäkypsäälytöninhottavanegatiivinen angstaus. Tää päivä meni täydellisesti kuusia pitkin moneltakin osin.
Ekaks jouduin heräämään ennen kaheksaa. Koulupäivä alkoi heti uinnilla, ei siinä vielä mitään, mutta se hirveä kylmyys ja kloorin haju..!
Sitten myöhemmin samana päivänä kuulin ranskanopelta, että saankin ysin päättötodistukseen. Niin iso pettymys iski, että se on kestänyt nyt jo kahestatoista asti! Nyt aattelen, että ei ois koskaan kannattanut pyytää sitä kertomaan mun numeroa, kun se on päätetty. Tiedän, että 9 on hyvä/kiitettävä numero, mutta jotenkin se ei enää riitä! Suorittajako? Saatan ollakin. Mun päähän on jämähtänyt ihme ajatus siitä, että on pakko onnistua. Osaan kyllä kohdata huonojakin asioita, mutta tässä vaiheessa yläastetta en enää haluis mokata mun arvosanoja, koska oon niin monta kertaa tehny niin! Tän ranskankin myötä mulle niin iso juttu, 9.21 keskiarvo, tippukin 9.15! :( Miksi näin? Äitikin oli aikas onneissaan (vitsillä tietty..), kun mä kerrankin mokasin koulujutuissa esim. matikan kokeessa (7+) :(
Eikä mun oloa yhtään parantanu, kun kuulinkin kuviksenopelta, etten saakaan tehdä kuviksen lopputyötä, ainakaan niin, että se vaikuttaisi johonkin! Ja mä olin suunnitellu kaiken! Kaikki kaatuu nyt niskaan! Toivottavasti huomenna menis vähän paremmin... Jotenkin tää mun koko elämä painaa päälle aika lailla.
Sitten ehkä jotain iloisempaa
Kuvia pilkkikisoista! Mun huono kalaonni oli niin paikalla, ei yhtään kalaa, ei yhtään nykäsyä. Voittaja vei 21 kalalla. Oli kyllä ihanaa nähdä kaikkia sukulaisia, ketä siellä nyt paikalla olikaan! :) uudestaan toivottavasti piakkoin!
Ehkä siinä oli sitten juttua kerrakseen. Kyrpimisprosentti nousee taas, ehkä huomenna ois taas positiivisuus voimissa? Tää vihaisuus ei oikein oo mun juttu:( i'm so mad right now.
...mun päivän pelastus....
Älkäämme siis lakatko uskomasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti